Kohta vuosi täynnä

3.2.2009, eli kohta vuosi sitten, kirjoitin tähän blogiini ensimmäisen merkinnän “Hallo Welt“. Tietyllä skeptisyydellä aloin blogia tuolloin kirjoittaa, mutta otin mahtipontisen tavoitteen, että joka arkipäivä blogimerkinnän tekisin. Tietenkin lomat ja muut netin ääreltä poissaolot poislukien.

Aika hyvin suunnitelma piti. Vaikka tunnustettakoon, että välillä piti keksiä väkisin jotain aihetta tai kirjoittaa säästä 🙂

Välillä meinasi blogi unohtua ihan vahingossa, mutta jossain vaiheessa päivää kuitenkin sitten merkintä aina tuli tehtyä. Facebookkiin, jonne blogimerkinnät välittyvät myös, merkinnät ovat välillä tulleet oudoilla viiveillä. Joskus iltapäivällä tehty merkintä on ilmestynyt feispuukkiin vasta illalla tai alkuillasta tehty merkintä vasta joskus yöllä.  En ole keksinyt mikä toimii triggerinä siihen, että merkintä facebookkiin itsensä löytää. Samapa tuo tietysti, kun ei merkinnät itse blogiinkaan millään tiukalla aikataululla tule. Toivottavasti on kuitenkin ollut blogista joillekin jotain iloa.

Tsemmosta. Takas töihin nyt. Pukkaa töitä enemmän kuin nyt ehtii tekemään.

Share it