Salibandyn mm-kisat

Salibandyssä pelataan parhaillaan mm-kisoja. Suomessa vieläpä.

Lajista kiinnostuneille on netissä tarjolla live-lähetykset kai ainakin melkein kaikista peleistä.
Linkki Ylen Areenalle.
Olenkin nyt moninkertaistanut salibandylähetysten katselumääräni. Tosin moninkertaistumiseen lienee syynä ennemmin aikaisempi vähänlainen katselua, kuin nyt kaikkien pelien tuijotus.

Monien muiden mm-kisojen tapaan kisoissa on 16 joukkuetta, 4 lohkoa. Kun ottaa huomioon, että huippumaita on olemassa 3 (Suomi, Ruotsi, Sveitsi), niin ns. heittopusseja on mukana aika monta.
Vai mitä mieltä ootte tuloksista: Sveitsi-Singapore 37-0, Ruotsi-Australia 39-1, Viro-Ruotsi 1-21 ja Saksa-Ruotsi 1-21. Suomi ei selvästi pelinhengessä lähtenyt alkulohkoissa tuommoiselle teurastuslinjalle 🙂
Voitti tosin pelinsä Tanskaa, Kanadaa ja Venäjää vastaan luvuin 8-1, 14-2 ja 12-2.

Alkulohkot on siis pelattu ja puolivärierävaiheessa mennään. Tänään myöhemmin Suomi pelaa Latviaa vastaan ja ainoa odotettavissa oleva tulos on “rökälevoitto”, vaikka ei Latvia hävinnyt Sveitsille kuin 2-6. Suomen kaveriksi välieriin tulee sitten perinteisesti Ruotsi ja Sveitsi. Neljänneksi todennäköisesti Tsekki, joka kaatanee Viron omassa puolivälierässään.

Jos tuota ottelukaaviota nyt oikein katsoin, niin Suomelle välierään tullee vastaan Ruotsi. Eli viime vuoden finaalipari jo välierässä. Siitäpä se on makoisa pudottaa Ruotsi pronssipeliin. Omassa välierässään Sveitsi kaataa sitten Tsekin, mutta nöyrtyy sitten finaalissa Suomea vastaan. Ruotsi hoitelee masentuneenakin himmeimmän mitalin kotiin.

Näillä mennään. 18.12. onkin sitten taas oma pelipäivä. Tällä kertaa muistaakseni Bonnissa. Refrathia ja Duisburgia vastaan.
Pitänee katsella vielä vähän noita mm-pelejä, että tietää edes miten sen pelin pitäisi kulkea 🙂

Share it