Tsekin hintataso, pääsiäinen Tsekeissä.

Kylläpä tuntui saksalaisestakin näkökulmasta Tsekki aika edukkaalta. Miltä se sitten tuntuu, kun sinne lentää Suomesta…

Oltiin pääsiäinen niukasti Tsekin puolella, pienen Skalna-kylän pienessä sivuosassa, Vonsovissa (Vonsóv taisi olla nimi oikeasti. Tai ainakin jossain kohtaa oli tuommoinen väkänen jonkun kirjaimen päällä). Pääsiäispaketti puolihoidolla ym. rentoutuksella. Hotelli Kazduv Dvur oli majapaikkanamme: http://www.kazduvdvur.cz/en/

Illallisella ryystettiin tietenkin Budvaria (Budweiser), kun sekin oli varsin hyvänhintaista. Taisi hotellilla maksaa 35Kr (vähän yli euron) iso tuoppi. Kaupassa ois tietysti ollut huomattavasti halvempaa.

Tuo valuuttakurssi on noin 25Kr. Eli siis yksi euro on noin 25 Tsekin kruunua. Eli 100 kruunua on neljä euroa. Eli kahdeksan euroa on 200 kruunua. Eli 1000 kruunua on noin 40 euroa.

Tuhannesta kruunusta pääsee muuten kätevästi puolesta kerralla eroon, kun ajaa Frantiskovy Lázneen eikä maksa 20 Kruunun erikoislupamaksua, jonka tarvitsee, että saapi pysäköidä kaupungissa. Keskustan rajoilla on kyltti, jossa pienellä präntillä lukee, että moinen maksu pitää maksaa. Puomia tai muuta estettä ei ole.

Autoihin, jotka eivät ole maksaneet, tulee renkaaseen rengaslukko. Kuva myöhemmin nähtävillä matkakertomusten sivustolla, kunhan Tsekin raportti sinne saadaan (http://matkat.mediapard.net). Soittelin sitten tietysti tuulilasiin jätetyssä lapussa olevaan poliisin numeroon, että mielellämme jatkaisimme matkaamme. Tuuttausäänen taustalla soi muuten AC/DC. Vähän yllätti poliisin numerossa tuommoinen… Enivei, tuli sitten poliisi paikalla ja kertoi, että sakko moisesta on “up to 2 000 Kruunua” (eli 80 euroa). Koska päivä oli puolipilvinen ja poliisi hyvällä tuulella ja ajokortissa luki FIN, lupasi poliisi päästää tällä kertaa 500 Kruunun sakolla (josta ei yllättäen kuittia saatu, vaikka johonkin piti oikein allekirjoittaa).

Rengaslukko lähti renkaasta maksun jälkeen ja matka pääsi lopulta jatkumaan.

Hotellilla muistettiin saunoa aika huolella, kun sitä omaa saunaa ei täällä Saksassa vieläkään ole. Ensin väittivät, että löylykauha (!) on rikki, eikä voi itse heittää löylyä. Kerroimme, että ei kauhaa tarvita, vaan heitetään sitten vaikka lasilla vettä, jos kauha kerta on rikki. Saatiinkin sitten löylynheittovälineet ja saatiin saunoa ihan suomalaisittain.

Hieno pääsiäisvirkistyminen runsaan ulkoilun, ruokailun ja saunomisen merkeissä. Mennessä stoppi Bambergin kaupunkia katsomassa ja tullessa Würzburgia. Hienoja kaupunkeja nekin.

Share it