Salibandyä vaihteeksi

Onpas nyt mennyt hetki edellisestä salibandypäivityksestä, joten tässäpä taas jotain.

Pelejä on ehditty jo pelamaan monta ja niitä on itse asiassa jäljellä enää kolme. Yhteensä pelejä tällä kaudella on siis 16, eli ollaan jo kauden lopussa.

Siinä missä kausi alkoi ihan ok, ja parin ekan tappion jälkeen otettiin pari voittoakin, niin sitten olikin alamäkeä ja useampi peli. Lie ollut 6 tappiota peräjälkeen. Meinasi tehdä vähän hallaa joukkuehengelle ja motivaatioille.

Huonojen pelien ansiosta oltiin jo lipsattu taulukossa kovin alas, nimittäin toiseksi viimeiseksi. Sitten kun tuli vielä tieto, että kaksi viimeistän tippuu suoraan alempiin sarjoihin ja kolmanneksi viimeinen joutuu karsimaan, niin oli jostain sitä motivaatiota kaivettava. Palopuheita, sisäisiä kriisipalavereja ja muita kun oltiin pidetty, niin lähdettiin uusin voimin kauden viiteen viimeiseen peliin.

Jotain iloa ja uutta virtaa saatiin hommaan puhallettua ja otettiin toissapelistä tärkeä voitto. Vastassa oli “vain” taulukon viimeinen Münsteristä, mutta heitäkin vastaan oltiin alkukaudesta hävitty. Ja laittoipa Münster kärkijoukkueen Bonnin sittemmin ahtaalle ja hävisi pelin vasta jatkoajalla. Pienet on tasoerot liigassa.

Viime sunnuntaina pelattiin sitten Dümpteniä vastaan kotona. Vieraissa oltiin noustu takaa-ajoasemasta viime hetkillä tasoihin ja voitettiin vielä jatkoajalla.
Peli alkoi vähän takkuisasti eikä saatu lauottua kunnolla. Taisi olla 7 laukausta koko erässä. Vastustaja sen sijaa laukoi ja pelasi paremmin. Tauolle mentiin 0-2 tappioasemasta.
Toiseen erään tultiin tiukemmin ja 7 laukausta oli kasassa jo viiden minuutin kohdalla. Tulitus ei kuitenkaan tuonut tulosta, vaan sen sijaan vastustaja kuittasi vastahyökkäyksestä 0-3. Erikoisena tapauksena oli meidän tekemä “maali”, joka ensin hyväksyttiin, mutta sitten tuomareiden ja vastustajan(!) keskustelun jälkeen vielä hylättiin. Toivottavasti kuittasi tuomari edes hyvät rahat. 😉
Kolmanteen erään lähdettiin kovalla sykkeellä ja uskottiin edelleen, että 0-3:sta voidaan vielä nousta. Ja viimein peli alkoi tuottaa tulosta ja tehtiin 1-3 maali. Ja sitten 2-3 maali. Ja parisen minuuttia ennen loppua vielä tasoituskin. Loistavaa! Voittomaalia ei ehditty tekemään, vaan peli meni tälläkin kertaa jatkoajalle.
Dümptener Füchset ottivat jatkoajan alussa sitten jäähyn, joka koitui kettujen kohtaloksi. Ylivoimalla iskettiin 4-3 voittomaali! Hieno nousu!

Jäljellä on siis vielä kolme peliä. Tärkein peli lienee Schenefeldiä vastaan 8.3. Schenefeld on taulukossa meitä yhden pykälän ja kolme pistettä edellä. Alaspäin, suoran putoajan paikalle, on matkaa vain piste, joten voittoja on vielä otettava. Varsinkin kun toiseksi viimeinen pelaa vielä viimeistä vastaan.
Schenefeldin lisäksi kohtaamme Mittelnkirchen/Staden  ja Bonnin. MK/Stade majailee taulukossa kolmantena ja Bonn pitää piikkipaikkaa. Tiukat pelit on tulossa, mutta molemmat joukkueet ovat kaadettavissa!
Toivottavasti saatiin viimeiseen peliin Bonnia vastaan paljon katsojia ja fiilistä meidän kotihalliin! Tervetuloa katsomaan. Ilmainen sisäänpääsy. Peli on 16.3. klo 14.00.

Share it