Archive for 'Saksa'
Henkilökohtainen alue, oma alue ympärilläsi
Näitä Suomen ja Saksan välisiä kulttuurieroja kun oikein miettii, niin jossain vaiheessa mieleen tulee se, että täällä keskemmällä Eurooppaa ihmiset ovat lähempänä toisiaan kuin Suomessa. Täällä ihmisten “henkilökohtainen alue” on pienempi ja ihmiset ovat keskustelu- ym. tilanteissa monesti lähempänä toisiaan kuin Pohjolassa. Lie sidoksissa väestöntiheyteenkin tuo. Suomessa kun asukkaita per neliökilomteri on wikipedian mukaan 17,7. [...]
Posted: heinäkuu 25th, 2011 under Kulttuuri, Saksa, Suomi.
Comments: none
Tuotteiden sijoittelu ruokakaupoissa, “Die Spinnen, die Finnen”
Luen tällä hetkellä kirjaa “Die spinnen, die Finnen” (“hulluja nuo suomalaset” voisi olla jonkinmoinen vapaa suomennos). Kirjoittaja on pitkään Suomessa asunut saksalainen, joka päättää integroitua kokonaan Suomeen ja suomalaisuuteen. Tyyppi on tehnyt joitain aika mielenkiintoisia huomioita pienistä eroista Suomen ja Saksan välillä. Esimerkiksi tuotesijoittelu ruokakaupassa. Parin esimerkkiä kirjasta poimittuna. Hunaja. Suomalainen käy hakemassa hunajansa läheltä [...]
Posted: heinäkuu 22nd, 2011 under Kulttuuri, Saksa, Suomi.
Comments: none
Salibandyn Saksan mestaruus 2011
Jonkinlaista laiskuutta bloginpitäjältä, kun ei ole tullut merkintöjä pitkään aikaan. Mutta tosiaan kesäkuun lopussa, juhannusviikonloppuna, matkattiin salibandyporukalla parisataa kilometriä pohjoiseen selvittämään, että mistä tulee Saksan paras salibandyjoukkue pienellä kentällä (siis 3vs3-kentällä). Pelit alkoi lauantaiaamuna isäntäjoukkuetta Südkamenia vastaan ja taisi 10 min jälkeen olla tilanne 4-0. Südkamenille. Hyvin noustiin ja taisteltiin ja lopussa ilman mokkeakin pitkän [...]
Posted: heinäkuu 20th, 2011 under Saksa, Salibandy.
Comments: none
Bundesliigaa Frankfurtissa
Vaatimattoman neljän vuoden suunnittelun jälkeen käytiin viimein katsomassa jalkapalloa täällä Saksassa. Tai sekin oli yhden kaverin ansiota, kun laittoi viestin, että on itse menossa ja että ostaako meillekin liput. Kokemuksen unohtumattomuuden varmisti heti stadionille mennessä riehaantuneet fanit. Kaiserslauternin ja Frankfurtin fanit ottivat ennen peliä sen verran topakasti yhteen stadionin juna-asemalla, että poliisi päätti sulkea koko [...]
Posted: maaliskuu 8th, 2011 under Kulttuuri, Saksa, Urheilu.
Tags: bundesliga, Eintracht, frankfurt, futis, jalkapallo, Stadion
Comments: none
Työehtosopimus Saksassa
Työehtosopimukset Saksassa poikkeavat jonkun verran siitä mitä ne Suomessa ovat. Suuret yritykset ja konsernit ovat “pakotettuja” noudattamaan tiettyjä Tarifvertag-sopimuksen pykäliä. Gewerkschaft on Saksassa vastine suomalaisille työntekijäliitoille, jotka ajavat työntekijöiden asemaa. Isojen firmojen kanssa toimintamalli on kuta kuinkin sama kuin Suomessa: 1. Vaaditaan hurjaa korotusta, jonka työnantajapuoli odotetusti hylkää, 2. Uhataan lakolla ja työnantajapuoli tekee vastatarjouksen, [...]
Posted: helmikuu 8th, 2011 under Kulttuuri, Saksa.
Comments: none
Dinner in the dark – illallinen pimeässä
Käytiin keskiviikkoiltana syömässä vähän erilainen illallinen. Syötiin nimittäin totaalisessa pimeydessä. Tarjoilijat olivat varutettu pimeänäkölaitteilla, joten he pystyivät ruoat ja juomat ongelmitta tarjoilemaan. Positiiviseksi yllätykseksi huone oli todellakin pimeä. Tarjoilijoiden pimeänäkölaitteista hohki vähän haaleaa/vihertävää valoa, kun olivat ihan vieressä lautasta antamassa, mutta muuten vallitsi totaalinen pimeys. Kanssaruokailijoita ei voinut nähdä, eikä myöskään lautasta, saati ruokailuvälineitä, pöydällä. [...]
Posted: tammikuu 27th, 2011 under Ruoka, Saksa.
Tags: dark, dinner, illallinen, pimeä, pimeässä
Comments: none
Talvisää Saksassa
Täällä Saksassa on ollut nyt tähän asti varsin runsasluminen talvi. Paikalliset tuttavat muistelevat kaihoisasti, että ehkä kerran lapsuudessa olisi ollut yhtä hyvin lunta. Tai yhtä huonosti. Riippuu ihan kuka kommentoi. Aikaisemmin jo taisinkin valitella lumella/jäällä ajamisesta. Tai siis, siitä miten paikalliset ko. olosuhteissa ajavat. Viime yönä saatiin meidän kylällä vielä vähän lisähaastetta olosuhteisiin. Maa jäässä, [...]
Posted: tammikuu 6th, 2011 under Kulttuuri, Saksa.
Tags: jää, kevät, Saksa, talvi
Comments: none
lunta tulvillaan
Tuprautti eilen vähän lunta. Tuommoiset 15-20 senttiä paikoin. Tänään tuli sitten päivällä vielä viitisen senttiä lisää. Aika talvinen keli näin Keski-Euroopaksi. Eilen käytiin illalla kastelemassa tuttujen kukkia, eli siis saunomassa, kun ko. tutuilla on sauna. Kukkia ei muuten taidettu edes kastella Koska nämä tutut asuvat vähän syrjemmässä oli ajeltava vähän pienempiä teitä pitkin saunomaan. Ajettuamme [...]
Posted: joulukuu 9th, 2010 under Saksa, Yleinen.
Tags: lumi, sää, sauna
Comments: none
Viides vuodenaika
Luulin jo viime vuonna näihin aikoihin tästä “viidennestä vuodenajasta” kirjoittaneeni, mutta en ainakaan hakutoiminolla sitten mitään löytänytkään. Niin, tänään, 11.11. (klo 11:11) alkoi täällä meillä ns. viides vuodenaika. Vähän alueesta riippuen tämä eriskummallinen vuodenaika on aina eri aikaan. Karnevaalikausi täällä alkaa ja karnevaalikulkueita ja muita naamiaisia on tarjolla monessa paikkaa. Tuo käsite “viides vuodenaika” on [...]
Posted: marraskuu 11th, 2010 under Kulttuuri, Lööperi, Saksa.
Tags: karnevaali, viides vuodenaika
Comments: none
saksalaisten numerologiikka
Yksi niistä keljuttavista asioista saksassa on ehdottomasti numerologiikka. Yksinumeroiset luvut ovat tietysti ok. Kaksinumeroisissa sanotaan sitten eka se jälkimmäinen numero ja sitten eka. Esim. Vier-und-zwanzig. Neljä ja kaksikymmentä. Sitten kun mennään vielä isompiin lukuihin, niin saadaan lisää sotkua: drei-hundert-acht-und-siebzig. Kolme sataa, kahdeksan ja seitsemänkymmentä. Asiakasnumeroissa tulee monesti tilanteita, kun asiakas rytmittää oudosti ja kertoo asiakasnumeronsa [...]
Posted: lokakuu 22nd, 2010 under Kulttuuri, Lööperi, Saksa.
Tags: logiikka, numerointi, Saksa, Suomi
Comments: 1