Sunnuntaiaamuna siis kuudelta ylös ja Frankfurtin juna-asemalle hakemaan pelaajia kyytiin. Pimeä ja sateinen keli saatteli meidät sitten valkenevaan aamuun ja lopulta Holzbüttgeniin, jossa meille oli aikataulutettu kivasti päivän eka peli.
Ja kun joukkueemme, TSV Berkersheim, on vähän jopa tunnettu huonoista starteistaan, niin äärettömän luottavaisin mielin peliin ei ehkä lähdetty. Varsinkin kun sarjataulukon mukaan vastassa oli sijalla kolme majaileva Südkamen.

Meidän alkukauden pelithän menivät vähän penkin alle ja sijoituksemme oli jossain 7. paikkeilla…

Peli sujui kuitenkin hyvin ja loppulukemat olivat komeat 9-2 meille.

Toinen peli paikallista Holzbüttgeniä vastaan olikin sitten tiukempi koitos.
Hyvän ekan erään jälkeen johdettiin 2-0, mutta sitten vastustaja paransi ja me huononnettiin otteitamme. Toisen erän jälkeen lukemat 2-3 vastustajalle. Pahus!
Kolmas erä alkoi vielä 2-4 maalilla, joten tilanne ei järin hyvältä vaikuttanut.

Hienon taistelun kautta saatiin sitten kavennusmaali tehtyä. Vähän heppoinen laukaukseni upposi maskin takaa maaliin. Vastustaja sai pelin aikana pari jäähyä (ihan syytä, pelaaminen lattialla maaten on kielletty), jota tuomari sitten vähän hyvitti ja antoi minulle jäähyn mailaan lyömisestä. Vastustajan pelaaja oli ihan yhtä ihmeissään kuin minä.
Holzbüttgenin ylivoima ei kuitenkaan toiminut ja heti jäähyn päätyttyä pääsin Thomaksen kanssa läpiajoon, josta tasoitettiin peli 4-4:ään.
Vastustajan rivit alkoivat vähän hajoilla ja lopulta saatiin käännettyä peli siitä 2-4 tappioasemasta 6-4 voittoon. Hyvin meni!
Henkilökohtaisestikin, 4+1. Ja ekasta pelistäkin 3+1. Jee.

Siis lihassärkyjä urheilun jäljiltä. Vaikka mielestäni harrastelijamaisesti vähän jopa venyttelin ja pelien jälkeen kevyempää liikettä pidin yllä. Lauantaina starttasi siis joulutauon jälkeen ison kentän Luoteis-Saksan salibandyliiga. Ohjelmassa oli pelit sarjataulukon kolmosta ja nelosta vastaan. Itse oltiin kakkosen maalieron turvin kolmossijaan nähden.

Kinkut masuissaan saatiin kokoon hyvä porukka. Melkein kolme kokonaista kentällistä. Oli vähän erilaista pelata kuin kauden aloituksessa, kun pelattiin kahdeksalla pelaajalla. Ekassa pelissä saatiin hyvä startti Refrathia vastaan ja oltiin ekan erän jälkeen jo 3-4 maalin johdossa. Tasaisesti homma jatkui samalla kaavalla ja loppulukemat olivat hienot 14-4. Sarjakolmonen kaatui siis aika komeasti.

Sarjanelosta, paikallisvastustajaamme, Butzbachia vastaan meinasi sitten jo tehdä tiukempaa. Butzbachin kaverit treenaavat isoa kenttää joka viikko harjoitellen kuvioita ja ties mitä. Profimeininki. Meillähän treenit ovat poikkeuksetta aina kolmella kolmea vastaan. Ekan erän jälkeen taululla taisi olla vielä 0-0. Toisessa erässä taidettiin sitten saada vähän vaihdetta silmään, vaikka Butzbach hyvin taistelikin: 2-0 meille. Kolmanteen erään Butzbach tuli kovasti, mutta rynnistys kestettiin ja sitten kun pallo ja minä perätysten maaliin mentiin 3-0-tilannetta merkiten, alkoi tilanne ratketa. Maalit vielä molempiin päätyihin ja 4-1 oli päätös.

Ennen pelejä ajattelin, että uran huippu oli nähty, kun oma nimi oli pistepörssissä kolmosena. Pari pistettä tuli kuitenkin lauantaina lisää ja pistepörssisijoitus nousi yhdellä. Hurjaa.

Sarjataulukko: http://nwuv.sm-u.de/index.php?seite=table&table=1 (TSV Berkersheim = Frankfurt).

Salibandy ei täällä Saksassa mikään supersuosittu laji ole. Yleensä kun kertoo pelaavansa “Unihockeytä”, tai “floorbalia”, niin naamat kysymysmerkille vääntyvät. Onneksi youtubesta löytyy hyviä pätkiä, joilla helposti ja nopeasti lajia havainnolistaa.

Bundesweit liiga kuitenkin löytyy. Siellä en sentään pelaa. Ajatuksena ois tietysti ihan kiva, mutta se johtaisi myös pitkiin pelimatkoihin. Toisaalta jos hommasta maksettaisiin, niin mikäs siitä sitten.

Nyt kun pelaan mm. ison kentän (eli 5 vastaan 5) Etelä-Saksan liigaa (ikäänkuin sitten yksi (tai kaksi?) tasoa alaspäin Bundesliigasta), niin korvaukseksi saa (jos on hyvin pelannut) taputuksen olalle joukkuekavereilta.
Toisena sarjana on pikkukentän sarja (eli 3 vastaan 3). Tuossa sarjassa ei tosin peliaikaa kovasti heru, kun on joukkueessa sen verran hyvin parempia pelaajia. N. 15 pelin kaudella taisin pelata kahdessa pelissä (niissä tosin yhteensä 6 tehopistettä). Hessenin mestaruus tuli ja kesäkuussa pelataan sitten pikkukentän Saksan mestaruudesta. Sinne varapelaajaksi tai vaikka cheerleaderiks käy matka.

Mutta takaisen eiliseen

Eilen hävittiin onnettomasti Erlenseetä vastaan, vaikka hienoisena ennakkosuosikkina peliin lähdettiin. Erlensee sai salama-alun ja taisi nakuttaa taululle lukemat 4-0, ennen kuin meidän maalihanat aukesi. Maalinkin tein ja toiseen oli hyvä paikka, mutta kolmella maalilla 6-3 hävittiin. Oli tunnelmat maissa. Erlenseen ukot juhli kuin olisivat olympialaisissa voittaneet. Ihan kiva, jos tietysti niin korkealle meidän joukkueen arvostavat.

Toinen peli Ludwigshafenia vastaan sentään meni paremmin ja voitto tuli melko vaivattomasti 6-1. Yllätystekijänä omalta osalta koko pelipäivänä oli se, että pelasin puolustajana. Ihan hyvin meni, vaikka vähän piti malttaa, ettei lähde liiaksi hyökkäämään. Lisäksi vastuuta herui ykkösalivoimakentässä. Jäähyjä saatiinkin useampi (tuomareiden vika tietysti), mutta alivoima kesti aina.

Sarjataulukossa ollaan kolmantena, kolme pistettä kärjestä. Erlensee nousi nyt edelle, mutta on pelannut kaksi peliä enemmän. Onneksi turasivat Erlensee ja Ludwigshafen tasurin.

Jäljellä on vissiin meillä kolme peliä. Kertaalleen vielä Erlenseetä vastaan, yksi peli “heittopussi” Calwn Lionsia vastaan ja sitten vielä Heidelbergiä vastaan. Jos nyt pelit menee odotusten mukaisesti, niin peli Heidelbergiä vastaan ratkaisee sitten mestaruuden. Jännät paikat.

Frankfurtin unihockey-joukkue (TSV Berkersheim), jossa siis pelaan, saavutti Hessenin mestaruuden hyvissä ajoin ennen kauden päättymistä ja sitä kautta sai myös suoran lipun Saksan mestaruus -turnaukseen. Jihuu. Kyse “pienen kentän” unihockeystä, eli kolme vastaan kolme -asetelmaa. Viime vuonna tuli pronssia. Tänä vuonna pistettävä paremmaksi.

Omalta osalta tänäkin vuonna tosin pelit jäi suht vähiin joukkueen sisältäessä nipun parempia pelaajia. Kahden pelin saldona tosin tuli kolme pistettä per peli (2+1 ja 1+2).

13.-14.6. on KF(Kleinfeld) lopputurnaus Hochdahlissa, jonne pitää lähteä vaikka cheerleaderiksi kannustamaan, jos/kun joukkue vilisee niin paljon “tähtiä” ettei pelaavaan kokoonpanoon mahdu.

“Oikeaa” viidellä viittä vastaan salibandya pelaa Frankfurtin porukka tänä vuonna Butzbachin kanssa yhteisjoukkueella ja johtaa nyt niukasti sarjaa nihkeän kauden alun jälkeen. Ensi vuonna koetetaan saada Frankfurtista ihan oma Großfeld-joukkue.

Hieno video lajiin liittyen: http://www.floorball-frankfurt.de/zorro-video-von-salming-sehr-geil/

Tulipas joutava blogi-merkintä…