Meidän, Frankfurtin, lisäksi paikalla oli pelaamassa Karlsruhe, Koblenz sekä kaksi joukkuetta Ludwigshafenista. Maskotiksi mukaan otettu Velmu protestoi katsomopaikkaansa, koska ei nähnyt meidän lämmittelyjä.
Pelit alkoi hyvin Koblenzia vastaan 7-2 voitolla. Samalla maalierolla kaatui Ludwigshafenien “punainen” joukkue (5-0). Karlsruhe, joka oli paikalla useamman kentällisen voimin, kaatui lopulta myös mukavasti 7-1. Hieman likaisesti pelannut (siat!) Ludwigshafenin “sininen” joukkue sai rikkomisellaan pelimme jotenkin sekaisin ja vei lopulta voiton luvuin 2-1. Pelin käytiin äänekäs keskustelu turnauksen luonteesta, sillä useammassa tilanteessa oli todellinen loukkaantumisvaara. Erityisesti sikaillut lutikka (ludwigshafenilainen) ei sikailuaan paljoa pahoitellut, vaikka omat joukkuekaverinsa yrittivät kaveria rauhoitella. Ei kuulemma pelaa “huvikseen”/”omaksi ilokseen” (für spass), vaikka kyseessä olisi ns. “hupi-/leikkiturnaus”.
Periaatteessa pelien piti olla jo ohi, mutta turnausjärjestäjän pyynnöstä pelattiin vielä ylimääräinen “finaali”. Sarjataulukon mukaan oltiin yhdestä tappiosta huolimatta voitettu turnaus. Siitä huolimatta suostuttiin ylimääräiseen otteluun, jossa oltaisiin korkeintaan siis hävitä turnausvoitto.
Vastaan finaalissa asettui nuo samat “siniset lutikat”. Tällä kertaa likaisin lutikka malttoi mielensä paremmin, eikä juuri sikaillut. Mitä nyt viimeisellä sekunnilla tuuppasi minut päin laitaa.
Itse peli eteni melko tiukasti puolustaen ja kyttäillen. Ehkä n. 5min paikkeilla pääsin karkumatkalle ja laitoin 1-0 maalin. Siitä muutama minuutti ja taidettiin tehdä 2-0 maali. Tiukka puolustus ja hyvä pallonhallinta piti sitten loppuun asti.
Saatiin pidettyä, jo meille kuulunut, turnausvoitto ja otettua revanssi joukkueesta, jolle hävittiin. Hienosti meni.
Ja jos “yksi tappio per kausi”-perinne jatkuu tälläkin kaudella, niin loppukausi näyttää ihan hyvältä

Lajista kiinnostuneille on netissä tarjolla live-lähetykset kai ainakin melkein kaikista peleistä.
Linkki Ylen Areenalle.
Olenkin nyt moninkertaistanut salibandylähetysten katselumääräni. Tosin moninkertaistumiseen lienee syynä ennemmin aikaisempi vähänlainen katselua, kuin nyt kaikkien pelien tuijotus.

Monien muiden mm-kisojen tapaan kisoissa on 16 joukkuetta, 4 lohkoa. Kun ottaa huomioon, että huippumaita on olemassa 3 (Suomi, Ruotsi, Sveitsi), niin ns. heittopusseja on mukana aika monta.
Vai mitä mieltä ootte tuloksista: Sveitsi-Singapore 37-0, Ruotsi-Australia 39-1, Viro-Ruotsi 1-21 ja Saksa-Ruotsi 1-21. Suomi ei selvästi pelinhengessä lähtenyt alkulohkoissa tuommoiselle teurastuslinjalle
Voitti tosin pelinsä Tanskaa, Kanadaa ja Venäjää vastaan luvuin 8-1, 14-2 ja 12-2.

Alkulohkot on siis pelattu ja puolivärierävaiheessa mennään. Tänään myöhemmin Suomi pelaa Latviaa vastaan ja ainoa odotettavissa oleva tulos on “rökälevoitto”, vaikka ei Latvia hävinnyt Sveitsille kuin 2-6. Suomen kaveriksi välieriin tulee sitten perinteisesti Ruotsi ja Sveitsi. Neljänneksi todennäköisesti Tsekki, joka kaatanee Viron omassa puolivälierässään.

Jos tuota ottelukaaviota nyt oikein katsoin, niin Suomelle välierään tullee vastaan Ruotsi. Eli viime vuoden finaalipari jo välierässä. Siitäpä se on makoisa pudottaa Ruotsi pronssipeliin. Omassa välierässään Sveitsi kaataa sitten Tsekin, mutta nöyrtyy sitten finaalissa Suomea vastaan. Ruotsi hoitelee masentuneenakin himmeimmän mitalin kotiin.

Näillä mennään. 18.12. onkin sitten taas oma pelipäivä. Tällä kertaa muistaakseni Bonnissa. Refrathia ja Duisburgia vastaan.
Pitänee katsella vielä vähän noita mm-pelejä, että tietää edes miten sen pelin pitäisi kulkea

Erityisesti polviin otti juokseminen. Aamulla koetin sivellä jotain kipugeeliäkin ympäri polvia, mutta ei tuntunut paljoa auttavan. Portaissa tekee erityisesti kipeää. Alaspäin mennessä enemmän.

Pitänee töistä päästyä sivellä uusi kerros kipugeeliä, jos se vaikka toisella yrittämällä auttaisi. Kipugeelikylpy kuulostaisi myös hyvältä. Pari tuntia jos vielä töissä sinnittelisi ja lähtis sitten toipumaan. Toivottavasti vuokranantajat ovat tulleet kotiin, että pääsee myös katon vesivahingosta raportoimaan.

Pitänee käydä paikan päällä jo tänään fiilistelemäsäs ja katsomassa paikkoja. (Tekosyy käydä ajelemassa mpyörällä).

Juoksuharjoitukset on nyt siis tehty, tänään ei koiran kävelytyslenkkejä pidempiä/rankempia lenkkejä tule. Kevyesti jos tuossa söisi ja vähän venyttelisi, että lähtee viime viikonlopun salibandyturnauksen viimeset jumit.

Ainiin, siitä en kirjoittanutkaan. Turnauksen peleihin mahtui yksi karvas tappio rankkareilla. Välierässä. Eli pronssia lopulta tuli. Saksan mestaruus -titteli ei joutunut uhatuksi, sillä finaalissa pelasi kaksi sveitsiläistä joukkuetta, meidän ollessa paras “saksalainen” joukkue (4 suomlaista, 2 ruotsalaista ja yksi saksalainen).

Parin viime viikon juoksut jäivät jotenkin vähän vähemmälle, jotain ihan parhaassa iskussa ei kunto ole. Sunnuntaina Frankfurtin Museumuferfestillä vielä satoi ja pienenpieni vilustuminen siitä aiheutui. Alkuviikosta ei tullut siis juostua lainkaan. Eikä nyt loppuviikostakaan kunnolla.
Joka puolestaan tarkoittaa, että tavoiteajat (ainakin virallisesti) romukoppaan ja tavoitteeksi juosten maaliin. Valehtelen sitten juoksun jälkeen, että mikä oli tavoiteaika ja pääsinkö siihen

Huomisaamuna yhdeksältä on startti. Ja marathonin jälkeen salibandyseuran järjestämään lajitapahtumaan, jossa pyritään tekemään lajia tunnetummaksi täällä Frankfurtissa.

Hyvää viikonloppua!

Isoa kenttää pelataan tosin alhaisella tasolla, ikäänkuin kolmannella tasolla. Ykkös-Bundesliigaa hallitsee enemmän Pohjois- ja Itä-Saksan joukkueet ja kakkos-Bundesliigakin on keskittynyt enemmän pohjoisempiin osavaltioihin. Tarkoittaen myös sitä, että jos esim. kakkos-bundesliigassa pelattaisiin, niin matkustamista olisi tarjolla melko paljon.
Ja se ei työssäkäyviä pelaajia, kuten itseäni, niin hurjan paljon kiinnosta (matkustaminen noin yleensä tietenkin kiinnostaa ja paljon, mutta nopeisiin eestaas-matkoihin vieraalle pelipaikkakunnalla ja takaisin, ei oikein riitä intoa).

Samoin ongelmana on välillä saada tarpeeksi pelaajia paikalle, että edes pari kentällistä olisi kenttäpelaajia. Näillä edellytyksillä esim tuon kakkos-Bindesliigan pelaaminen olisi siis hieman hankalaa. Pikkukentän mestaruusjoukkueella varmaan kuitenkin hyvin pärjättäisiin.

Niin, kauden alku lähestyy.
Tulevana lauantaina pelataan Erlenseessä ns. EU-Cup, johon tulee joukkueita jopa ihan naapurimaista asti (Sveitsistä.. jep. EU-Cup ja sveitsiläisiä joukkueita..). Sveitsin salibandytason ollessa huomattavasti Saksaan ylempänä, on ihan kiva päästä pelaamaan kovia joukkueita vastaan. Saapi nähdä miten käy.
Pelien päätteeksi sitten seuran “kesäkekkereisiin/mestaruusjuhliin”. Vähän jälkikäteen järjestää seura moiset mestaruuskemut, mutta samapa se. Grilliherkkuja siellä sitten pelipäivän päätteeksi.

Lauantaina oli jo tiukka vääntö Nürnbergiä vastaan, jossa oli pakkovoiton paikka. Häviäjä ulos mitalipeleistä. Alla oli alkulohkon tappio Hochdahlia vastaan (joka kaadettiin finaalissa) ja voitto Kielistä. Voitto taisteltiin ja sitten välierässä kaatui Seimms melko kevyesti.

Finaalissa oli tunnelma kohdallaan. Hochdahlilla oli (lajin yleisen suosion huomioon ottaen) todella paljon kannattajia paikalla, jotka muistivat pitää myös ääntä ja kannustaa omiaan. Pelin toisella puoliskolla paikalla olleet n. “5 Frankfurt-fania” sai lisävahvistusta, kun paikalla olleet muut joukkueet alkoivat kannustaa meitä.

Pokaali saatiin nyt siis Frankfurtiin! Uskomattoman hieno turnaus kokonaisuudessaan! Tietysti lähinnä sen takia, että voitettiin

JEJEJEE!

Eka peli aina nihkeä, mutta voitoksi se kuitenkin taipui lukemin 7-4, jos oikein muistan. Isäntäjoukkue Ludwigshafen joutui nöyrtymään. Kaksi lohkoa oli tarjolla, kussakin kolme joukkuetta. Lohkon ekat pelasivat sitten toisen lohkon kakkosia vastaan. Voittajat niistä lopputurnaukseen. Eli kolme peliä oli yhdessä päivässä jaksettava.

Idän suunnalta turnaukseen oli osallistumassa Dessau ja Zwickau, joista Dessau pelasi meidän lohkossa. Hävisivät Ludwigshafenille jotain 5-7. Ei pöllömpi suoritus, kun kenttäpelaajia oli vain kuusi.
Skandinaaviset veteraanit oikein innostuivat Dessauta vastaan ja seurahistoriaa uudistettiin. Uudet ennätysvoittolukemat kirjoitetaan numeroin 27-0. Ehkäpä olisi syytä saada sääntö, että maalieron ollessa vaikkapa 15, peli keskeytettäisiin toisen voittoon.

Tuolla voitolla oli lohkovoitto siis meidän ja edessä oli vielä yksi peli toisen lohkon kakkosta Schriesheimia vastaan, joka pelasi hyvin Kasselia vastaan (joka taas kertaalleen onnistui meidät päihittämään). Väsymys jaloissa alkoi jo painaa ja vastustajan kaverit näyttivät olevan keski-iältään vähintään kymmenen vuotta nuorempia.
Tekniikka vielä kuitenkin pelasi ja finaaliturnaukseen Hochdahliin on suunta. Lukemiksi lopulta taululle tuli rumat 26-5. Maalinteko tuntuu joukkueelta onnistuvan. Ainakin heikompia vastaan. Onnistumisia tarvitaan sitten finaaleissa, kun vastassa on todella hyviä joukkueita.

Taitaapi turnaus olla Suomen juhannuksena 19.-20.6. Fanimatkoja on vielä tarjolla

Nöyrryimme niukasti jatkoajalla Kölnille (ei olla vissiin ikinä voitettu jatkoajalla.. tai ollaan ehkä jopa aina hävitty, kun on mennyt jatkoajalle). Tuomarit eivät valitettavasti olleet ihan ajan tasalla ja yllättäen meidän mielestä meidän joukkue kärsi siitä enemmän kuin Kölni. Piste kuitenkin saatiin mestareita vastaan, joka oli erinomainen tulos ottaen huomioon että kavereita taisi olla ainakin kolme kentällistä, kun meillä oli 9 kenttäpelaajaa.

Toisessa pelissä Holzbüttgen kaatoi odotetusti reiluin lukemin. Lie jotain 15-1 ollut tulos. Thomas mätti sen verran maaleja, että pistepörssin kärki lienee selviö, vaikka pari joukkuetta vielä ens viikonloppuna pelaakin. Omat pelit meni vaisusti, eikä montaa maalia ja syöttöä tullut.

Väsy on armoton ja lihaskrapula tosiasia. Harvempaa kiinnostaa, mutta tässä linkit vielä päivittämättömään sarjataulukkoon ja pistepörssiin (eiliset pelit eivät siis ole mukana):
Sarjataulukko: http://nwuv.sm-u.de/index.php?seite=table&table=1
Pistepörssi: http://nwuv.sm-u.de/index.php?seite=scorer&table=1

Ensi vuotta odotellessa siis. Ja pikkukentän lopputurnauskarsintoja. Ensi vuonna sama liiga isolla kentällä mutta lisänä pelataan varmaankin DUB-pokaalista, eli Saksan Cupista. Siinä kun tulee sitten liigajoukkue vastaan, niin nähdään rumat lukemat Frankfurtissa

Viikonloppuna haettiin se Hessenin mestaruus salibandyssa. Odotetusti. Tänä vuonna karsintojen kautta toivon mukaan taas Saksan mestaruus -turnaukseen. Hävittiin nolosti toinen peli lauantaina. Onnetonta itsekästä räpellystä puolustustoimet unohtaen hyvin pitkälti koko joukkueelta. Mutta mestaruus oli jo varmistettu, joten eipä sillä ollut niin väliä.

Chilit meni eilen istutukseen. Vähän myöhässä (n. kuukausi sitten ois varmaan ollut parempi ajankohta), mutta kuitenkin. Kanaruokaan ropsautin vähän reilummin Bih Jolokiaa sunnuntaina ja silti maistui hyvin. Vahingossa sitä paljon laitoin, mutta hyvin tuo maistui, eikä ollut liian tulistakaan. Alkaa jo vähän epäilyttämään purkissa mainittu 800 000 scovillea.

Torstaina alkaa ajotunnit moottoripyörälle. Samoin viimeinen teoriatunti on silloin. Ei tarvii siis enää kuin opetella ajamaan ja kerrata tuhanteen kertaan liikennesäännöt, että menee sit teoriakoe läpi.

Ja taas takas töihin. Johan tässä vartin tauko tuli.

Eikä pallostakaan paljoa. Salibandypalloa jahdattiin viikonloppuna. Lauantaina naiset ja sunnuntaina sit junnut ja miehet. Ennalta heikoimmaksi arveltua Mainzia vastaan otettiin hassu alku ja 2 min jälkeen oltiin 0-2 tappiolla. Kääntyi se sit voitoksi kuitenkin. Ja kovimmaksi arveltua Erlenseetä vastaan nuijittiin 18 maalia. Erikoista.

Ei tullut montaa osumaa omaan sarakkeeseen. Poikittaisia mailoja ja tökkimisiä selkään sen sijaan vähän enemmän. Maalinedustalla maskissa olemisen etuja. Kaksi peliä on pikkukentän Hessenliigaa jäljellä. Sitten karsintoihin josko taas lopputurnaukseen päästäis pronssia kirkastamaan.